Marraskuussa Turun Taidehallin Iso Galleriassa avautuu Inari Raaterovan omaelämäkerrallinen yksityisnäyttely Disorder. Taidegrafiikan ja piirroksen keinoin toteutettu kokonaisuus kulkee löyhän kronologisesti taiteilijan elämän lävitse keskittyen vuosiin psykiatrisena potilaana. Noin kolmenkymmenen teoksen sarja tarkastelee virheellisten psykiatristen diagnoosien vaikutuksia taiteilijan minäkuvaan ja omanarvontuntoon sekä identiteetin rakentumista uudelleen neuroepätyypillisyyden tunnistamisen jälkeen. Oman psyyken ja sairauden pelosta polku kulkee lopulta ymmärrykseen, hyväksyntään ja toivon heräämiseen.
“Olen työstänyt ja dokumentoinut aihetta vanhojen diagnoosien purkamisen jälkeisessä välitilassa, neuropsykiatristen tutkimusten aikana ja uusien diagnoosien vahvistuttua, ja pyrkinyt taltioimaan muutoksia minäkuvassani”, Raaterova kertoo.
Teoskokonaisuus on rehellisen henkilökohtainen, mutta ottaa laajemmin kantaa oikeiden diagnoosien merkitykseen. Tarinansa kertomalla taiteilija pyrkii lisäämään empatiaa neuromoninaisuuden ympärillä käytävään keskusteluun ja valaisemaan, miksi neuropsykiatristen diagnoosien räjähdysmäinen kasvu ei ole yksiselitteisen huono asia. Kokemustensa kautta taiteilija sivuaa myös psykiatrisen hoidon varjopuolia. Teemojen vakavuudesta huolimatta teoksiin mahtuu huumoriakin, joskin pikimustaa sellaista.
Raaterova käyttää teoksissaan laajasti eri taidegrafiikan menetelmiä painottuen valokuvapohjaisiin tekniikoihin sekä monotypiaan. Menetelmien vaihtelu on hänelle tyypillistä, mutta kaikkia tekniikoita yhdistää kuvallisuus, kaksiulotteisuus sekä konkreettinen käsin työskentely. Painetun kuvan ohella näyttelyssä on esillä piirrosta. Intohimoinen suhde piirtämiseen sekä syvä rakkaus mustaa kohtaan muodostavat Raaterovan taiteellisen työn keskiön. Taidehallin näyttelyssä omakuviin sekä tekstiin nojaavat teokset ovat suuressa roolissa.
Inari Raaterova (s. 1993) on Inarissa syntynyt, Rovaniemellä varttunut ja nykyisin Turussa toimiva kuvataiteilija. Raaterova valmistui Turun Taideakatemiasta vuonna 2021. Disorder on hänen toinen yksityisnäyttelynsä. Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Viikkoja ja taas viikkoja sairaalassa eikä koskaan kukkia
kymmeniä, ellei satoja, tuhansia kiloja tarpeettomia lääkkeitä
kymmenen vuotta väärien diagnoosien vankina
seitsemän vuotta, kunnes opin oikean nimen oireilleni
kaksi vuotta, kunnes rohkenin tuntea iloa
kuusitoista vuotta, kunnes hoitaja sanoi sen mitä itse olin toistanut alusta alkaen
kolmekymmentä vuotta, kunnes aloin ymmärtää itseäni
kolmekymmentäyksi vuotta, kunnes aloin uskoa mahdollisuuteen.
Tämä on tarina seitsemästätoista vuodesta psykiatrisena potilaana ja vuosista, jotka sinne johtivat. Tämä on tarina odotushuoneista, osastoista, pakkohoidosta. Tarina avun hakemisesta, saavuttamattomuudesta ja vahingollisuudesta. Tarina sairauden ja oman mielensä pelosta, tarina itsensä kadottamisesta, etsimisestä ja löytämisestä. Tarina toivosta, sen kuihtumisesta ja heräämisestä. Tämä on tositarina, tämä on minun tarinani.
Kuljetan tarinaa omakuvieni kautta. Itseni taltioiminen alkuun piirtäen, myöhemmin valokuvaten on ollut elinikäinen tapa ja tarve. Kuvat ovat auttaneet käsittämään olemassaolon konkretiaa sekä hahmottamaan Minäni muutosta: katkeamisia, mutta toisaalta pysyvyyttä ja syklisyyttä. Taltioinnin tarve on korostunut vaikeina aikoina. Olen kuvannut, jotta en unohtaisi kuka olen tai olin; kuvannut, jotta voin nähdä itseni silloinkin, kun pelkään katoavani.
Vastaavasti muukin kuvantekeminen on minulle syvä sisäsyntyinen tarve. Kuvia rakentaessa rakennan itseäni, ja keskustelen kanssani ajan ylitse. Kerron itselleni kokemuksistani, ajatuksistani, tunteistani. Kerron paljon melankolisia tarinoita, mutta roppakaupalla vitsejäkin. Omakuviini verraten teokseni ovat noudattaneet päinvastaista kaavaa. Mitä huonommin olen voinut, sitä kauempaa taiteeni on kiertänyt kipuni. Nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa kykenen katsomaan menneeseen ja kertomaan, mitä tapahtui. Menneisyydestä ei ole kauaa, mutta se on tarpeeksi etäällä. Siksi tarinani ei ole hätähuuto, vaan juhlapuhe: kunnianosoitus sille, että olen tässä, nyt, kaiken jälkeen, kaikesta huolimatta, pidemmällä kuin osasin edes kuvitella.
Kiitos Anni, Elena, Joona, Jussi, Katja, Kalle, Malla ja Samuli. Ennen kaikkea kiitos Saija, Maarit, Jukka sekä Antti.
Näyttelyn aukioloajat: Ke-pe klo 12-18, la-su klo 12-16
Vanha Suurtori 5, Turku
