
Ord och inga visor – Sano se kuvalla -hankkeen toimintaa: Kontrasteja – laatikkokameratyöpaja Turun Taidehallilla 14.-15.8. ja 21.-22.8.2021.
Kahtena viikonloppuna järjestettävässä suomen- ja ruotsinkielisessä työpajassa rakennetaan laatikko- eli neulanreikäkamerat, kuvataan kameroilla Vanhan Suurtorin ympäristössä ja kehitetään kuvia pimiössä. Työpajassa voi käyttää…

Ord och inga visor / Sano se kuvalla -hankkeen näyttelyt Turussa 8.6.-31.8.2021
Ord och inga visor / Sano se kuvalla -hankkeen työpajoissa valmistuneita teoksia on koko kesän ajan esillä kolmessa eri näyttelypaikassa Turussa: Luckanilla, Ilpoisten kirjastossa sekä Forum-korttelin vitriineissä. Näyttelyissä on esillä…

Turun Taidehallin vuoden 2020 hallitus on aloittanut työnsä
Turun Taidehalli ry:n hallituksen puheenjohtajana on aloittanut vuoden alusta Riina Kotilainen ja varapuheenjohtajana Hele Kaunismäki.
Hallituksen uutena jäsenenä on aloittanut Tatu Lertola, hallituskauttaan jatkavat Elina Rantanen ja Juha…

Perin toiminnanjohtajan opintovapaan sijaiseksi on valittu Anna Vuoria
Valokuvakeskus Perin toiminnanjohtaja Sade Kahra siirtyy keväällä 20 kuukauden opintovapaalle. Yhdistyksen hallitus on valinnut hänen sijaiseksi Anna Vuorian, joka aloittaa tehtävässään 1.3.2020.
Turkulaislähtöinen Anna Vuoria on…
Hannu KarjalainenHannu Karjalainen / Daemon, 17.1. – 16.2.2020
Daemon (kreikk. daimon, suojelushenki) on Hannu Karjalaisen uusin teossarja, joka saa ensiesityksensä Turun Taidehallissa. Teossarjan taustalla on mm. pohdiskeluita ihmisen tulevaisuudesta ja suhteesta luontoon.
Karjalaisen Daemon -elokuva…

taidelainaamo esittää: taidetapaus osa 2 la 23.11. klo 12-14
Turun Taidelainaamo juhlistaa 25-vuotista taivaltaan yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa taidetapahtumien parissa!
Toinen Taidetapaus on Arte ry.n organisoima tapahtuma, jossa pääsee tutustumaan Turun Taidelainaamon myyntikokoelmaan Arte…

Turun Taiteilijaseuran vuoden 2019 taiteilijaksi on valittu Milja-Liina Moilanen
Näyttelyn juryttäjä, kuraattori Terhi Tuomi on valinnut Turun Taiteilijaseuran vuoden 2019 taiteilijaksi Milja-Liina Moilasen (s. 1989). Vuoden taiteilija saa vuonna 2019 palkinnoksi stipendin. Terhi Tuomi perustelee valintaa näin:
Moilasen…

Turun Taidehalli – nykytaiteen yhteenliittymä
Yleisen määritelmän mukaan taidehalli on taiteen esittämisen paikka, joka ei yleensä harrasta tutkimustoimintaa eikä ylläpidä kokoelmia. Pohjoismaisten taidehallien erityispiirteisiin kuuluu vahvasti myös muu toiminta, kuten symposiumit,…
Saara KumpulainenTurun Taiteilijaseuran 95. vuosinäyttelyn taiteilijat julki
Turun Taiteilijaseura ry:n vuosinäyttely nähdään Taidehallilla 1.11.2019–8.12.2019. Avajaisia vietetään torstaina 31. lokakuuta klo 18 alkaen.
Turun Taiteilijaseuran koordinoima vuosinäyttelyhaku oli avoin kaikille varsinaissuomalaisille…

Taidelainaamo esittää: Taidetapaus osa 1 – tapahtuma 28.9. klo 13-15.30
Turun Taidelainaamo juhlistaa 25-vuotista taivaltaan yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa taidetapahtumien parissa!
Ensimmäinen Taidetapaus on turkulaisten kuvanveistäjien perustaman valimoyhdistys Jöötti ry:n organisoima tapahtuma, jossa…






