Paneelikeskustelu to 31.3 klo 16-17 Taidehallin Isossa galleriassa

 

Keskustelijat:

Jesper Dolgov

Juuso-Oskari Valli

Sanna Vainionpää

Keskustelun kieli suomi.

Toivotamme teidät tervetulleeksi seuraamaan paneelikeskustelua, jossa näyttelyn taiteilijat keskustelevat Turun taiteilijaseuran toiminnanjohtajan Sanna Vainionpään kanssa. Keskustelun teemana on siirtyminen ammattitaiteilijan rooliin opintojen päätyttyä. Tilaisuuden pituus on noin tunti ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Sanna Vainionpää on valmistunut Turun Taideakatemiasta v. 2006 ja toiminut TTS:n toiminnanjohtajana vuodesta 2019. Valmistumisensa jälkeen Vainionpää on ollut aktiivisesti mukana Turun taideyhteisön toiminnassa esimerkiksi eri yhdistysten hallituksen jäsenenä sekä taiteenopettajan roolissa.

Jesper Dolgov on syntynyt vuonna 1987 Espoossa. Taiteellisessa työskentelyssään hän toimii analogisen valokuvauksen metodien parissa, ja Dolgovin teoksessa valo kerrostuu tilaan diaprojektorien suihkuvirtauksina installaation muodossa.

Juuso-Oskari Valli on syntynyt vuonna 1994 Siivikkalassa. Vallin teossarjassa Momentary sunshine of a mindless spot valokuva toimii maalauksen keinoin hänen oman kehonsa ja liikkeen tutkimusvälineenä.

Keskustelua moderoi Martta Meriläinen, joka on myös yksi näyttelyn taiteilijoista.

 

NYTT Näyttely on näytteillä Taiteiden talossa ja Turun Taidehallilla 18.3-24.4.