Maalaus on asettunut lepotilaan. Viipyilemme maalauksen haudoilla, Julia Rommelin SuperJumbo, Steven Parrinon Nimetön, Dianna Molzanin Repetto ja Angela de la Cruzin Layers – Small (Ultramarine Blue / Light Blue) lepäävät jalkojemme alla, maalaus on latentti, kryptattu. Muttei kuollut. Maalauksen rauniot viriävät uutta elämää; “jokainen kantaa mukanaan kontaminaation historiaa – puhtaus ei ole vaihtoehto” (Anna Lowenhaupt Tsing: Lopun aikojen sieni. Tutkijaliitto. 2020). Maalaus on meidän yhteisömme.
M: Pyörittelen edelleen osasia, sitä miten ne liittyvät lopulta yhteen. Jatkoin listoja pystysuoraan seinälle, niin että listan luontainen kulkusuunta muuttuu. Neutraali rakenne, piiloutuva, salaa huikkaileva, käsisaha, vähän skrode ja vino, mukautuva.
H: Yksi mielenkiintoinen seikka; mikäli sulta on tulossa näyttelyyn yhtään sen tapaisia juttuja kuin näin viimeksi, se tarkoittaa, että meillä on tulossa maalausnäyttely, jossa ei ole ollenkaan (maalilla) maalaamista!
M: Teoksissa on tilan rakentamiseen liittyviä viitteitä. Käsillä tekeminen, mutta eri kulmasta. Mietin tätäkin kautta yhteyttä sun teoksiin ja kangaspuihin, kudontaan. Se on todella käsien kautta, leikaten käsityötä.
H: Tää on jotenkin tosi humoristista just nyt. Kutkuttava ajatus.
Mia Saharla
Näyttelyn teoksissa maalaus kiinnittyy, taittuu ja sekoittuu tilan rakenteista poimittujen elementtien joukkoon. Teoksissa korostuvat maalausobjektiin perinteisesti kuulumattomat ja maalauksen ulkopuoliset elementit. Enemmän kuin maalaukseen, ne viittaavat huonetilaan. Maali ja puu on suhteessa huonetilan maaliin ja puuhun. Perinteinen maalauskangas puuttuu lähes kokonaan.
Teokset jatkavat maalauksen rajapintojen ja maalauksen olemuksen tarkastelua. Olen tutkinut teoksissani kiilapuurakennetta, maalauksen kerroksellisuutta sekä ready made -materiaaleja osana maalausta.
Mia Saharla valmistui Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta syksyllä 2020.
Henna Aho
Töitteni inspiraatio on maalauskangas sellaisenaan. Työskentelyni on viime aikoina keskittynyt siihen, että kudon itse maalauskankaani, yleensä suoraan kiilapuukehikoihin. Teema pohjautuu omiin maalarin kokemuksiini näennäisen tyhjästä maalauskankaasta, johon taiteilijan on tarkoitus aloittaa maalauksensa. Kun maalauskangasta tarkastellaan käsitteellisemmin, tämä tyhjyys katoaa, ja maalarin edessä on tyhjyyden sijaan lukematon määrä ilmiöitä, ajatuksia ja historiallisuutta. Monia toisiinsa limittyviä kerrostumia, jotka muuttavat merkitystään hetki hetkeltä ja asettuvat yhä uusiin suhteisiin toistensa kanssa. Maalauskangas ei ole koskaan tyhjä.
Henna Aho viimeistelee maisterin tutkintoa Taideyliopiston Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolla.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto ja Konstföreningen i Åbo – Turun Taideyhdistys ry.
