Ord och Inga Visor -hanke on lähes kahden toimintavuotensa aikana kerännyt jo satoja työpajoihin osallistuneita lapsia, nuoria ja aikuisia. Turun Taidehallilla nähdään nyt hankkeen kolmas näyttelykokonaisuus, joka koostuu syksyn 2020 aikana Hannuniitun koulussa järjestettyjen työpajojen teoksista. Työpajaohjaaja Margarita Rosselló Ramón kertoo Hannunniitun koululaisten kanssa työskentelystä:
”Teoksissa sana ja kuva yhdessä ovat pala tekijänsä elämää. Osa oppilaista aloitti työskentelyn kuvaamalla ja osa sanataiteen parissa. Oppilaat valitsivat itselle merkityksellisiä sanoja. Valittu sana saattoi olla kiva joko äänteiden tai merkitysten kautta. Sanoissa näkyy esimerkiksi harrastusten, lempiruokien ja haaveiden suuntia. Valitun sanan kautta jatkettiin eri kielten pariin ja pohdittiin niiden vaikutusta. Valokuvissa puolestaan tutkittiin neulanreikäkameran kautta kouluympäristöä eli sitä omaa arkiympäristöä.”
Vuonna 2019 alkaneen, Valokuvakeskus Perin ja Turun Taiteilijaseuran yhteisen, Ord och Inga Visor / Sano se kuvalla -hankkeen tavoitteena on kehittää luonnollisia tapoja lisätä kommunikaatiota kieliryhmien välillä, kun eri äidinkieliä puhuvat ihmiset kohtaavat luovan toiminnan äärellä.
Hankkeessa on toteutettu monikielisiä valokuvatyöpajoja, joissa osallistujat ovat taiteilijoiden ja taidepedagogien ohjauksessa saaneet tutustua digikuvaukseen ja neulanreikäkameroihin sekä kuvan ja tekstin yhdistämiseen. Työpajoja on järjestetty Turussa Hannunniitun koulussa, päiväkoti Pääskynpesässä ja Parkinmäen palvelutalossa, Paraisilla Sarlinska skolanissa, Paraistenseudun koulussa ja kuvataidekoulu Picturassa sekä Kaarinassa Sateenkaarikodon opetuskoti Hovirinnassa. Lisäksi Turun Taidehallilla on järjestetty kaikille avoimia, drop-in -tyyppisiä työpajoja.
Hankkeen rahoittaa Svenska kulturfonden.