Taiteiden yönä 15.8. klo 18-24 Turun Taidehalli muuntautuu mediataiteen taloksi. Yläkerran juhlasalissa esitetään videotaiteen screening, jonka kuusi ajankohtaista videoteosta tutkivat eri näkökulmista mielen ja kehon liikkeitä ja rajoja. PeriLabissa nähdään Timo Takalan dokumentaarinen elokuva Linnunpönttö kolmessa näytöksessä klo 18-21. Toisen kerroksen gallerioissa on esillä Vilma Pimenoffin ja Kaisu Kosken valokuva- ja videoinstallaatioista koostuvat näyttelyt. Klo 22 järjestetään taiteilija Suvi Nurmen johdolla yhteislähtö kävelylle kuuntelemaan Nurmen ääniteosta Turun kaupunkitilassa.

Ohjelma klo 18-24

Alisa Javits: Pour toi / For You (2019) For You on kuvavirta, johon on ujutettu väljä tarina. Sen voi tulkita usealla eri tavalla riippuen katsojan taustasta ja sen kautta assosiaatioista. Se on teos rakkaudesta, uskaltamisesta, yksinäisyydestä ja toisaalta inhimillisestä lämmöstä, jota on ympärillä, vaikka olisimme fyysisesti yksin.

Timo Wright: A Feast with King Midas (2013)

A Feast with King Midas on kokeellinen lyhytelokuva, joka käsittelee kuolevaisuutta, luonnonvarojen riistoa ja ihmisluonnon pöyhkeyttä. Se on myös ajankohtainen tulkinta Vanitas-aiheesta – ihmisen kuolevaisuuden kuvaus.

Elis Hannikainen: Noise and Movement (2016)

Julkinen mielenosoitus edellyttää osallistujia, jotka pääsevät ylös sängystä. Osallistuminen on teko, johon kaikilla ei ole samalla tavoin varaa. Jotkut protestit, ja joidenkin kokemusten poliittisuus, jäävät siksi yksityisiksi. Videoteos on performanssi, jossa esiintyvät tanssijat ja koreografit Noha Ramadan ja Zoë Knights. Protestin kohde – vihollinen – kohdataan mukaelmassa Jean Genet’n tekstistä.

Panu Johansson: Pienkaupunkisinfonia 96100-97690 (2018)

Teoksessa kaupunkisinfonian keinoja on siirretty uuteen yllättävään asiayhteyteen, 2000-luvun Rovaniemelle. Teos on paitsi vuosien kuvaustyön ja ruohonjuuritason tarkkailun tulos, myös kokonaisuus, jossa filmille vangitut yksityiskohdat – kuvat, muistot, vuodenajat ja kaupunginosat – vyöryvät katsojan verkkokalvolle kiivaana kineettisenä virtana. Samalla elokuva heijastelee myös laajemmin koko Suomen todellisia kansallismaisemia: metsän ympäröimiä betonilähiöitä.

Anikó Kuikka: Anki Under (2016)

‘Anki Under’ on stereoskooppinen 3D-videoteos. Teos kertoo eräänlaisen Liisa Ihmemaassa -tarinan mielen vankina elävästä Ankista, joka elää pelossaan ja matkustaa alitajuntaansa löytääkseen rakkauden.

Veera Lohiniva: Blending (2018) & The Light Through My Hands (2018)

Esillä olevat videot käsittelevät tunteita ja tuntemuksia olemisesta, joita koetaan, mutta joita on vaikea määritellä ja pukea sanoiksi. Kokemukseen saattaa vaikuttaa moni asia, kuten silloinen ympäristö ja mitä aistitaan. Ehkä siihen sekoittuu jokin muisto, vai oliko se sittenkin uni? Ja lisäksi vielä tunne yhteenkuuluvuudesta, mitä ei voi selittää, mutta mikä tuntuu täysin luonnolliselta. Voiko sellaisen kokemuksen tavoittaa ja antaa lahjaksi? Voiko siihen hetkeksi sulautua kokonaan?

Timo Takala: Linnunpönttö

“Keräsin metsästä rautaromua. Tein romusta sahan. Sahasin lautoja. Nikkaroin linnunpöntön.”

 

Lisäksi ohjelmassa taiteilijahaastatteluita!

Taidehallin toisen kerroksen gallerioissa on esillä Vilma Pimenoffin ja Kaisu Kosken näyttelyt. Pimenoffin Images of women – Kuvia naisista -näyttely Isossa galleriassa koostuu valokuvista ja installaatioista ja tutkii katsetta vallan välineenä. Pienessä galleriassa nähdään Kaisu Kosken näyttely Simulated Patient, jonka videoteokset pureutuvat lääketieteen opinnoissa käytettävien simuloitujen potilaiden työhön, standardin ja autenttisen väliseen jännitteeseen.

 

Kuva teoksesta Alisa Javits: Pour toi / For You (2019)