Turun Taiteilijaseuran yhteisnäyttely TALVISALONKI 2020 on esillä Turun Taidehallin Pienessä galleriassa. Näyttelyyn on kutsuttu kaikki taiteilijaseuran jäsenet ja edustettuna on laaja kirjo kuvataiteen eri muotoja. Yleisöllä on mahdollisuus äänestää näyttelyn aikana Turun Taiteilijaseuran Vuoden Taiteilija.
TALVISALONKI 2020 on turkulainen versio Pariisin Syyssalongista. Ranskassa salonkiperinne alkoi jo 1600-luvulla, ja Syyssalonki on edelleen tärkeä osa Pariisin taidetarjontaa. Salongin idea on elänyt vuosisatojen varrella moneen suuntaan, ja yhteisöt sekä taiteilijaryhmät ovat järjestäneet salonkeja eri puolilla maailmaa. Ajatus Turun Taiteilijaseuran oman salongin järjestämisestä syntyi, kun perinteiselle vuosinäyttelylle oli käytettävissä vähemmän tilaa ja resursseja yhä jatkuvan korona-tilanteen vuoksi.
Koko Turun Taiteilijaseuran jäsenistö kutsuttiin mukaan osallistumaan TALVISALONKI 2020:een pienikokoisilla teoksilla. Seuralla on tällä hetkellä 233 jäsentä ja 7 kunniajäsentä, ja he edustavat laajasti eri kuvataiteen muotoja mm. maalausta, grafiikkaa, kuvanveistoa, valokuvaa, piirustusta, videotaidetta, tilataidetta, performanssia, tekstiilitaidetta ja äänitaidetta. Näyttelyn ripustus tulee olemaan perinteisten salonkien tapaan tiivis ja runsas!
Seuraavat taiteilijat ovat mukana: Vesa Aaltonen, Anna Aho, Juha-Allan Ekholm, Elisa Haaranen, Saija Hairo, Milla Hannula, Selma Haro, Helena Hartman, Sini-Meri Hedberg, Marjatta Holma, Nanna Jalkanen, Anna-Maija Junnila, Sanna Kananoja, Ollipekka Kangas, Milla Karppinen, Tapani Kiippa, Janelin Kinnunen, Kristiina Kivimäki, Aino Kivisaari, Essu Koskinen, Lena Kuivisto, Mari Kämäräinen, Teija Lehto, Reeta Leinonen, Oona Leinovirtanen, Lotta Leka, Ritva Lohiluoto, Tiina Majabacka, Mari Metsämäki, Mia Mäkelä, Eliisa Määttälä, Johanna Naukkarinen, Kristiina Pirjo Niemenrinne, Ilona Niemi, Riikka Niittonen, Marjaana Nukarinen, Tuuli Oikkonen, Iida Ojanperä, Reija Palo-oja, Mervi Patala, Marjatta Peräläinen, Minna Poikonen, Samu Raatikainen, Pirjo Raila, Margarita Rosselló Ramón, Elina Ruohonen, Iiris Elena Rusi, Jani Rättyä, Anni Saijonkivi, Pirkko Siivonen-Takku, Johanna Sinkkonen, Minna Sjöholm, Ulla-Maija Suomi, Jarkko Suvela, Panu Thusberg, Henri Tuominen, Kristiina Turtonen, Jaana Valtari, Hanna Varis, Paula Vierikko, Kaisa Villikka, Caroline Ward-Raatikainen, Marjo Yli-Antola, Merja Ylitalo.
Turun Taiteilijaseura oli ehdolla Vuoden Turkulaiseksi vuonna 2019 – taiteilijaseura kiittää kunniasta ja kutsuu vuorostaan kaikki kaupunkilaiset ja kaupungissa vierailevat tutustumaan näyttelyyn sekä äänestämään omaa suosikkiaan Turun Taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi! Vuoden taiteilija 2020 julkistetaan myöhemmin näyttelyn päätyttyä.