Joel Nieminen: Kuljemme Kehässä. Matkoja kotiin 2011-2021
Turun Taidehalli esittää valokuvataiteilija Joel Niemisen näyttelyn ”Kuljemme Kehässä. Matkoja kotiin 2011-2021″ ulkoilmanäyttelynä Turun Vanhalla Suurtorilla. Näyttely on esillä 3.7.-2.8.2020.
”Kuljemme Kehässä. Matkoja kotiin 2011-2021” on yhdeksän vuotta sitten alkanut, käynnissä oleva dokumentaarinen valokuvaprojekti, jonka aikana Joel Nieminen on kartoittanut kotimaansa elämää yli 6000 kilometriä pitkillä pyörämatkoillaan, haastatellen ja valokuvaten ihmisiä eri puolilla maata. Taloudellisista tai asuinpaikan muutokseen liittyvistä haasteista huolimatta maan asukkaita ja yhteisöjä yhdistää Niemisen mukaan vahva ihmisyys, toivo ja huumori.
Harvaan asutussa ja nopeasti kaupungistuneessa Suomessa urbaanien alueiden kasvu ja maaltapaon aiheuttama syrjäseutujen autioituminen ovat luoneet jännitettä ja joskus leveänkin kuilun eri elämäntapojen välille. Kuten missä tahansa muualla, globaalin talouden nopeat muutokset ja eri syistä tapahtuva maahanmuutto näkyvät myös pienissä yhteisöissä Euroopan laitamilla.
Joel Nieminen (s. 1985) on Helsingissä syntynyt ja Alankomaissa opiskellut ja asunut valokuvaaja, joka työskentelee laajojen ja pitkäkestoisten valokuvaprojektien parissa. Keskeisessä osassa hänen työskentelyssään ovat ympäristön tutkiminen ja ajan ilmiöt. ”Kuljemme Kehässä. Matkoja kotiin 2011-2021″ on ollut esillä eri muodoissa mm. Suomen Valokuvataiteen museossa ja Lapinlahden puistossa Helsingissä. Nieminen valittiin mukaan Turun Taidehallin näyttelyohjelmaan avoimen haun kautta.
Koronavirustilanteen vuoksi näyttelylle ei järjestetä avajaisia. Turun Taidehalli kehottaa näyttelykävijöitä varovaisuuteen ja turvavälien kunnioittamiseen.