Jonna Karanka, 2022YÖN TULLEN MEKAANINEN SPANIELI
Ääni- ja kuvataiteilijat Jonna Karanka, Merja Kokkonen ja Laura Naukkarinen tunnetaan myös taiteilijanimillä Kuupuu, Islaja ja Lau Nau. Yhdessä he esiintyivät ja julkaisivat improvisaatioon pohjautuvaa musiikkia vuosina 2005 – 2011 Hertta Lussu Ässä -nimisenä kokoonpanona. Kymmenen vuoden tauon jälkeen trio havahtui omaan haikailuunsa, ja teki päätöksen: taikapiiri on aktivoitava. Tuntui luonnolliselta, että seuraava keikka tulisi olemaan jotain uudenlaista, ja niin syntyi ajatus yhteisestä taidenäyttelystä.
Taiteentekijöinä heitä yhdistää mm. analogisen teknologian käyttö. Tällaisia välineitä ovat grafiikanprässi, kudontakehys ja modulaarisyntetisaattorit. Käyttäjältään koneet vaativat kosketusta: vääntämistä, pujottelua, nostamista, laskemista ja huolenpitoa. Ei siis pelkästään materiaalista ymmärrystä, vaan myös yhteistyötä lähes kumppanilta tuntuvan mekaanisen laitteen kanssa.
Näyttelyssä on esillä kuvakudoksia, taidegrafiikan vedoksia ja ääniteoksia. Eri tekniikoilla toteutettujen teosten abstrakti muotokieli ammentaa mm. visuaalisista nuotinnuksista, hallusinaatioista ja tilasta toiseen kulkemisesta. Näyttelyn lähtökohtana on myös ystävyys ja sen vaaliminen yhdessä tekemällä. Inspiraatio ei synny tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Jonna Karangan tekstiiliteossarja ammentaa hallusinaatioiden psykologiassa tunnetuista Klüverin vakiosta, joilla tarkoitetaan geometrisiä muotoja kuten ruudukoita. Näiden kuvioiden muodostamia nk. yksinkertaisia hallusinaatioita nähdään riippumatta siitä, mikä tekijä (esim. huumeet, univaje, aistieristys) on aiheuttanut harha-aistimuksen. Hallusinaatiot on koettu rasittaviksi, koska näkymässä on ollut ”liikaa” nähtävää: värit ovat kirkkaita, saturoituneita ja hohtavia. Teossarja tavoittelee tuota liiallisuutta – geometrian ja kimaltelevien värien ylistimuloivaa synteesiä.
Merja Kokkonen vedostaa monotypioita joissa on käytetty painomusteen lisäksi luonnonmateriaaleja kuten lampaanvillaa, kukkia ja merilevää, sekä teollisia tuotteita supermarkettien hedelmäpussiverkoista kuminauhoihin. Asiat ja esineet jatkavat kuvassa kulkuaan kuvakirjoituksena jonka tulkinta on katsojan omalla vastuulla.
Laura Naukkarisen analogiset ääniteokset ovat ääniaaltonäkyjä, synteettisiä visioita. Ne on tuotettu sähköjännitettä säätelemällä, Buchla 200 -syntetisaattorin oskillaattoreilla. Äänet eivät taivu ykkösiksi ja nolliksi, vaan ovat olemassa fyysisesti: hippusina magneettinauhalla, jonka etenemistä tilassa ja kelanauhurin äänipäiden läpi katsoja voi seurata.
Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taike.
Saku Soukka, 2020