Anna Aho

 

Turun Taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi 2020 on valittu Anna Aho. Ahon teokset yhdistelevät maalausta ja muita tekniikoita. Vuoden taiteilija valittiin tällä kertaa poikkeuksellisesti yleisöäänestyksellä Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn taiteilijoista.

 

Anna Aho on maalari joka yhdistelee maalauksiinsa myös muita elementtejä, kuten erilaisia käsitöitä, kehyksiä, kipsistä tehtyjä osia, varjokuvia ja viime aikoina myös videota. Liikkuvalla kuvalla hän pyrkii ”herättämään henkiin” maalausten hahmoja. Aho maalaa pääasiassa akryylimaaleilla. Kankaan lisäksi hän on maalannut esimerkiksi alumiinilevylle ja kaakelilaatoille sekä läpinäkyville muovilevyille. Viimeisimmän näyttelynsä teokset hän maalasi tietokoneella. Aho yhdistää töissään pikkutarkkaa maalausjälkeä abstraktimpaan ja rennompaan ilmaisuun.

 

Kaislikossa / akryyli kankaalle / 120cm x 80cm / 2018

 

”Töissäni toistuvat ihmishahmot ja ihmisiin ja ihmissuhteisiin liittyvät teemat. Teemat ovat välillä rankempia mielenterveysongelmista parisuhdeväkivaltaan, hylkäämiseen tai kuolemaan, välillä itsensä ja oman paikkansa etsimistä, välillä poliittisempaa esim. naisten oikeuksien puolustamista, välillä vastapainoksi kevyempiä pilke silmäkulmassa maalattuja teoksia. Kevennän monesti myös vakavampia aiheita huumorilla.” Anna Aho kertoo. Aho on pitänyt parikymmentä yksityisnäyttelyä, sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

 

Silence / digitaalinen teos / 2020

 

Anna Ahon kolme digitaalista maalausta/animaatiota sarjasta Don’t blink! oli esillä Turun Taiteilijaseuran Talvisalonki-näyttelyssä Turun Taidehallissa marras-joulukuussa 2020. Näyttely-yleisö äänesti esillä olevien teosten perusteella Ahon Taiteilijaseuran vuoden taiteilijaksi. Don’t blink! koostuu digitaalisista teoksista joita on sarjassa yhdeksän kappaletta. Ne tulevat esille tableteissa, jotka ripustetaan seinille, kuten taulut. Tabletit valikoituivat teosten esitysalustoiksi pystysuoran kuvamahdollisuuden perusteella. Teokset on maalattu Photoshopilla. Ne ovat muotokuvamaisia maalauksia, jotka oikeastaan vain esittävät maalauksia. Kun teoksia katsoo tarpeeksi kauan, selviää, ettei kyse olekaan pelkistä maalauksista. Teosten hahmot liikkuvat, ne ovatkin ”eläviä”. Liike on hyvin pientä, esim. silmänisku, joka saattaakin helposti jäädä katsojalta huomaamatta.

Teossarja oli kokonaisuudessaan esillä Varikkogalleriassa Seinäjoella 10.10.-1.11. 2020. Teoksia voi edelleen katsoa Varikkogallerian virtuaalinäyttelyssä: https://app.lapentor.com/sphere/anna-aho-dont-blink

 

Behind the Scenes

 

Anna Aho kertoo teoksistaan näyttelyn yhteydessä: Maalausten ”eloon herättäminen” on kiehtonut minua jo pidempään. Olen aiemmin kokeillut tätä yhdistämällä maalauksen ja videon heijastamalla videota akryylimaalauksen päälle. Aiemmissa teoksissa maalausten hahmot ovat olleet teosten vankeja, jotka saavat hetken elää videon kautta. Näissä uusissa teoksissa hahmot tavallaan yrittävät esittää olevansa maalauksia, vaikka ovatkin todellisuudessa ”eläviä”. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla on digitaalisia maalauksia esillä, yleensä maalaan akryylimaaleilla kankaalle tai muille materiaaleille. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tein animaatiota. Pidin tietokoneella työskentelystä, mutta teosten valmistuttua palasin mielelläni taas oikeiden maalien kimppuun. Pidin digitaalisesta maalaamisesta kuitenkin niin paljon, että uskon palaavani sen pariin vielä tulevaisuudessa.

 

Anna Ahon YouTube-kanava:
https://www.youtube.com/channel/UCpvKlTGJHup5EGps9fsO2ZQ

 

Digitaalinen maalaaminen toi mukanaan yllättävän seikan: Ahon värimaailma laajeni koska kokeileminen oli helpompaa. Siirryttyään maalaamaan taas kankaalle uusi väriskaala siirtyi mukana ja nykyään hän sekoittaakin värejä enemmän. Tällä hetkellä taiteilijalla on meneillään uudistusvaihe: hän haluaa löytää teknisesti ja sisällöllisesti jotain uutta.

 

Kotisivu: www.anna-aho.net
Kuvataiteilijamatrikkeli: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/aho-anna
Instagram: https://www.instagram.com/anna.aho/
Facebook: https://www.facebook.com/art.anna.aho/