Rainer Paanasen yksityisnäyttely Sound of Alchemy koostuu taiteilijan valokuvateoksista ja installaatioista vuosilta 20182021. Minimalismiin ja käsitetaiteeseen peilautuvaa näyttelykokonaisuutta yhdistää ajatukset äänen ja valokuvan tuottamisesta vaihtoehtoisin menetelmin. Paananen esittää näyttelyn yhteydessä performanssin, jonka aikana hän valmistaa valokuvateoksen kokeellisella soittimellaan.

“Vuonna 2017 prosessoin abstraktin valokuvan parissa ja kehitin uutta ilmaisutapaa itselleni. Palasin työssäni analogiseen valokuvaan ja aloin tuottamaan värilaboratoriossa yksivärisiä kromogeenisia värivedoksia kamerattomin menetelmin.

Samaan aikaan luonnostelin valokuvateoksiani ritsilanka nimisellä työkalulla, jonka avulla voidaan piirtää suora viiva pisteiden a ja b välille. Lanka värjätään kalkkijauheella ja kiristetään materian päälle, jonka jälkeen linja “räpsäytetään” tason pintaan. Ritsilangan toiminta ja sen synnyttämä ääni palauttivat ajatukseni instrumentaaliseen soittoon, joka on ollut osa elämääni 18 vuoden ajan.

Halusin selvittää itselleni, kuinka voisin yhdistää äänen ja valokuvan toisiinsa. Rakensin ritsilangan toimintaperiaatetta mukailevan kokeellisen kielisoittimen, jota soittamalla aloin tutkimaan työlleni ominaisia perusmuotoja ja materiaaleja.”

Paanasen valokuvateokset näyttäytyvät kaksiulotteisina visuaalisina esityksinä, joissa musiikki on tiivistetty hiljaisuuteen ja väriin. Hän ammentaa teosten visuaalisiin ratkaisuihin vaikutteita kokemuksistaan luonnon äärellä, vuoden kiertokulun aikana vaihtuvista väreistä ja toisinaan abstrakteista kysymyksistä, kuten mikä voisi olla tietyn värin nopeus.

Rainer Paananen (s. 1990 Tikkakoski) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja valokuvaaja. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Paanasen teoksia on esitetty paikoissa kuten Helsingin Taidehalli (Helsinki, 2021), Galleria Bässen (Raasepori, 2021), Grand Palais (Pariisi, 2018) ja Gallery TAIK Persons (Berliini, 2018).

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle näyttelyn tukemisesta. Kiitos muotoilija ja soitinrakentaja Hemmo Honkoselle yhteistyöstä uuden instrumentin parissa.