Tule ja kosketa käsin geologista menneisyyttä!

Paikka: Taidehalli, I kerros
Aika: 19.9.2021 klo 12:30, 13:30, 14:30

Työpajan ohjaa kuvataiteilija ja taidekasvattaja (AMK, TaM) Sara Ilveskorpi

Työpaja on ilmainen.

Työpaja on tarkoitettu kaiken ikäisille, mutta alle kouluikäisten on suositeltavaa osallistua aikuisen
seurassa.

Työpaja toimii popin periaatteella
.

Turun alueen savi on syntynyt tuhansia vuosia sitten, kun jääkauden jäätikön sulamisvedet kuljettivat mereen osan jään sisällä olleesta maaaineksesta. 51002800 vuotta ennen ajanlaskun alkua
ensimmäiset suomalaiset valmistivat savesta savi
idoleita, joita on löytynyt muinaisilta asuinpaikoilta. Saviidolit ovat ihmisen tai eläimen muotoisia pieniä veistoksia.

Kolmessa tunnin välein toteutuvissa työpajoissa osallistujat pääsevät muotoilemaan Turun Toriparkin kaivuutyömaan villisavesta oman näköisiään saviidoleita (Toriparkin montusta savea kaivettiin pois 240 000 tonnia!). Vesitoksista muodostuu yksi yhteisöllinen teos ”Turun idolit”, joka sijoitetaan saven polttamisen jälkeen kuukaudeksi Toriparkin parkkihalliin. Pohdimme työpajan aikana pysyvyyden, joustavuuden ja hetkellisyyden käsitteitä, sekä materiaalin eli saven energiaa.

Turvallisuus: Työpajoihin otetaan osallistujia koronatilanteen sallima määrä (tai max. 10 hlö/työpaja). Varaudu käyttämään kasvomaskia. Älä tule paikalle sairaana. Turku viettää Euroopan
kulttuuripääkaupungin kymmenvuotisjuhlaa vuonna 2021. Turun Idolit -villisavityöpaja toteutetaan osana merkkivuoden ohjelmaa.

Lisätietoa:
puh 040 540 1223
sara.ilveskorpi@gmail.com