NYTT 2021 -näyttelyssä Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuvat kuvataiteilijat tuovat koettavaksi monipuolisen kokonaisuuden nykytaidetta Turun Taidehalliin ja sen ympäristöön.

21 opiskelijan taiteellisen opinnäytetyöt yhteen kokoava NYTT 2021 -näyttely levittäytyy myös Brinkkalan Galleriaan, Sibelius-museoon sekä Turun Vartiovuoren Vesisäiliön tiloihin. Näyttelykokonaisuus on tekniikoiltaan ja tematiikaltaan mittava. mm. teoksia animaatiosta öljymaalauksiin, sarjakuvista saveen, grafiikasta valokuviin, veistoksista videoihin.

Taiteen tekeminen on yksinäistä ja tarvitsee ympärilleen tilaa. Viimeinen opiskeluvuotemme on ollut poikkeuksellinen, sillä suurin osa kanssakäymisestämme on tapahtunut etänä. Koen tilanteen korostavan yhteisen näyttelyn merkitystä. On upeaa saada teoksemme samaan tilaan, käymään jonkinlaista fyysistäkin vuoropuhelua kuluneen neljän vuoden yhteisen opiskelun ja erityisesti menneen poikkeuksellisen vuoden jälkeen, summaa valmistuva kuvataiteilija Niina Villanueva.

NYTT 2021 -näyttelyn taiteilijat Turun Taidehallissa: Iina Gröhn, Hideki Kimura, Ville Kiviniemi, Ottilia Orenius, Anu Perkkiö, Anni Porrasmäki, Susanna Selin, Sampo Sirkka, Niko Tampio, Venla Torpa, Emilia Usvalaakso, Fanny Varjo ja Niina Villanueva.

 

Teoskuvia (klikkaa isommaksi!)